PIKKUJOULUT KUPARIPANNUJEN HOHTEESSA

Jimexon pikkujouluja vietettiin 16.11.2018 Pyynikin vanhalla panimolla mahtavien kuparipannujen hohteessa. Juhlasalin historia ulottuu aina 1800-luvun lopulle, jolloin Tampereelle syntyivät ensimmäiset olutpanimot. Nykyisin museoviraston suojelemassa juhlatilassa on toiminut panimo aina 1990-luvulle saakka.

Teollisuushistoriaa huokuva entinen panimon keittohuone toimi mitä sopivampana ympäristönä vuoden 2018 pikkujoulujuhlinnalle, sillä myös Jimexo Tech Oy:ssä on tehty historiaa liittymällä yrityskaupan myötä Rejlers Finland Oy:n tytäryhtiöksi.

Samppanjan poreillessa laseissa kiittivät illan isännät puheessaan Jimexon ammattilaisia arvokkaasta työpanoksestaan ja jimexolaisten kesken vallitsevasta hyvästä tekemisen meiningistä. Samaa henkeä pidetään yllä jatkossakin, sillä yrityskaupan tärkein hankinta ei ollut toimiston koneet ja laitteet, vaan henkilöstö ja heidän osaaminen. Tervetulopuheen ja alkumaljojen kilistelyn jälkeen käytiin pöytään. Armas C’ateringin väki tarjoili meille chef Ilkka Isotalon suunnitteleman neljän ruokalajin illallisen, joka ei jättänyt ketään nälkäiseksi. Illan kuluessa saimme lisäksi nauttia meille loihditun kakkubuffetin antimista.

Makeaa mahan täydeltä tarjosivat myös illan ensimmäiset yllätysesiintyjät. Burleskitaiteilija Olivia Rougen johdattelemana koki moni jimexolainen elämänsä ensimmäisen burleskiesityksen livenä. Mitä hurmaavampia numeroita tarjoilivat hänen lisäksensä upeat leidit MortuusAmor, Miss Woop de Doo, Nana Violet sekä Holy Curves! duo, joka viimeisteli kattoon kohonneen tunnelman klassisella viuhkatanssillaan.

Poskia kuumottava meno jatkui rohkeimpien jimexolaisten karaoketulkintojen tahdittamana. Illan karaokesta, musiikista ja valaistuksesta vastasi Popmaster Oy:n dj, joka onnistui toteuttamaan jokaisen kysyjän erikoisemmatkin kappaletoiveet.

Vielä ennen jatkoille siirtymistä oli vuorossa illan toinen yllätysohjelma, josta vastasivat Brewcatsien tytöt. Tytökin panee -projektillaan tunnetuksi tulleet Brewcatsit kertoilivat tarinoita oluesta ja sen panemista. Tietysti saimme kertomusten lomassa myös maistiaisia erilaisista käsityöläisoluista.

Jimexolaiset toivottavat hyvää joulun odotusta!

Kuvat:

Jukka Vahter, p. 044 589 7407

Lisätietoja:

Timo Heinisuo, Toimitusjohtaja, Jimexo Tech Oy, p. 0400 642 435
Marianne Luoma, Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori, Jimexo Tech Oy, p. 050 431 0311

2018-12-11T08:58:44+00:00Marraskuu 30, 2018|